Tilaa
palvelu

Ekokuljetus ja Ekoman Vaasa yhdistyvät

11.3.2022 toteutetun järjestelyn myötä Oy Ympäristöhuolto Ekoman Miljöservice Ab:n liiketoiminta liittyy osaksi Ekokuljetus konsernia. Molemmat toimijat tarjoavat jätehuolto- ja kierrätyspalveluita lähekkäin sijaitsevilla maantieteellisillä alueilla. Jatkossa Ekokuljetus konserni pystyy palvelemaan molempien yhtiöiden asiakkaita aiempaa laajemmalla alueella.

Ekokuljetuksen toimitusjohtaja Petri Niemelä näkee yritysjärjestelyn tärkeänä askeleena yhtiön kasvutarinassa.

‒ Laajennamme tällä yritysjärjestelyllä merkittävästi toimintaamme Vaasassa. Jatkossa pystymme palvelemaan Vaasan ja sen ympäryskuntien yritysasiakkaita entistä kattavammalla tarjonnalla. Kasvavan asiakaskunnan ja laajenevan toimipisteverkoston mahdollistama tehokkaampi logistiikka tarkoittaa hyötyjä niin asiakkaille kuin ympäristöllekin.

Myös Ekomanin toimitusjohtaja Patrick Eckerman iloitsee järjestelyn hyödyistä.

-Liiketoimintamme täydentävät hyvin toisiaan. Osana kasvavaa konsernia pystymme palvelemaan vaasalaisia asiakkaitamme aiempaa kattavammin. Leveämpien hartioiden myötä kykenemme investoimaan ympäristöystävälliseen kuljetus- ja käsittelykalustoon. Jatkamme ammattitaitoisen henkilökuntamme kanssa palveluiden kehittämistä niin, että jokaisella kiinteistöllä ja yrityksellä on toimiva ja tehokas jätehuolto ympäri vuoden.

Järjestely astuu voimaan välittömästi. Ekomanin henkilökunta jatkaa konsernin palveluksessa, ja palvelut asiakkaiden suuntaan jatkuvat normaalisti. Konsernin tulevaisuuden tavoitteena on jatkaa voimakasta kasvua ja kotimaisen kiertotalouden kehittämistä.


Lisätietoja:

Petri Niemelä, Ekokuljetus JNH Oy,
puh. +358 44 567 7910, petri.niemela(at)ekokuljetus.fi

Patrick Eckerman, Oy Ympäristöhuolto Ekoman Miljöservice Ab,
puh. +358 44 380 9100, patrick.eckerman(at)ekoman.fi



Ekokuljetus konserni on Keski-Pohjanmaalta lähtöisin oleva jätevirtojen kuljetukseen ja
käsittelyyn keskittynyt toimija. Ekokuljetuksen pääkonttori sijaitsee Kokkolassa ja konserni toimii koko Pohjanmaan rannikolla sekä Itä-Suomessa. Ekokuljetus konserni syntyi vuonna 2020, kun pitkän linjan kierrätysalan toimijat Ekokuljetus JNH Oy, Finells Transport Ab ja Pohjanmaan Hyötykäyttö Oy:n Kokkolan liiketoiminta yhdistyivät. Itä-Suomen Murskauskeskus liittyi osaksi konsernia vuonna 2021. Ekokuljetus konsernin pro forma liikevaihto on noin 18 miljoonaa euroa.


Oy Ympäristöhuolto Ekoman Miljöservice Ab on Vaasan seudulla toimiva paikallinen yritys, joka tarjoaa jätehuoltopalveluita niin kotitalouksille, taloyhtiöille kuin yrityksillekin. Ekomanin liiketoiminta koostuu ympäristöhuollon sekä jätteenkeräyksen,
-kuljetuksen, hyötykäytön ja kierrätyksen palveluista. Yhtiöllä on vahva, yli vuosikymmenten aikana karttunut paikallistuntemus jätehuollon palveluiden tarjoamisesta Vaasassa ja sen lähikunnissa.

Tilaa palvelu

Valitse tarvitsemasi palvelu ja syötä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!


Vaihtolava


Vaihtolavan voit tilata numerosta 0400 388 0170400 388 017.
Mikäli haluat lisätietoa vaihtolavapalveluistamme, lähetä lomakkeella viesti, niin otamme sinuun yhteyttä!

WC:n vuokraus


Vuokra-wc:n voit tilata puhelimitse numerosta 0400 388 0170400 388 017.
Mikäli haluat lisätietoa wc-palveluistamme, lähetä lomakkeella viesti, niin otamme sinuun yhteyttä!

Lokapalvelu

Valitse palvelut (yksi tai useampi)*

  • Sakokaivon tyhjennys
  • Umpisäiliön tyhjennys
  • Pienpuhdistamon tyhjennys
  • Harmaavesisäiliön tyhjennys
  • Kaivon pesu
  • Viemärin avaus
  • Viemärin huuhtelu
  • Viemärin kuvaus

Arvio kaivon tilavuudesta

m3

Haluan jatkossa kaivon tyhjennyksen

  • 1 kerran vuodessa
  • 2 kertaa vuodessa
Lisätietoa (esim. kaivon sijainti, ajo-ohjeet jne.)

Jätehuoltosopimus

Palvelun aloituspvm*
Talouden henkilömäärä*

Onko kiinteistöllä astiat valmiina

Kyllä Ei
Lisätietoja*


Yhteystiedot

Nimi (henkilö/yritys)*
Y-tunnus

Puhelinnumero*
Sähköpostiosoite*

Katuosoite*
Postinumero*
Postitoimipaikka*

Laskutusosoite on eri kuin kohteen osoite

Laskutustiedot

Nimi*
Katuosoite*

Postinumero*
Postitoimipaikka*

Verkkolaskuosoite (yritys)
Välittäjätunnus (yritys)



Muut tiedot

Lisätietoa

Syötä suluissa oleva tarkistenumero (826813)*

Kyllä, lomakkeen lähettäessäni hyväksyn sen, että henkilötietojani käsitellään Ekokuljetus Oy:n tietosuojaselosteen mukaisesti. (Huom! Lomaketta ei voi lähettää antamatta hyväksyntää tietojen käsittelyyn.)

Kyllä, minulle saa lähettää Ekokuljetuksen suoramarkkinointia.
Ei, minulle ei saa lähettää Ekokuljetuksen suoramarkkinointia.

Soita

0400 388 017

Lähetä sähköpostia

info(at)ekokuljetus.fi