Tilaa
palvelu

Asiantuntija vakituiseen työsuhteeseen

ASIANTUNTIJA YMPÄRISTÖALALLE


Ekokuljetus-konserni on ympäristö- ja kiertotalouden yhtiö, jolla on toimipisteitä tällä hetkellä Kokkolassa (pääpaikka), Pietarsaaressa/Pedersöressä, Vaasassa, Joensuussa ja Kuortaneella. Toiminta ulottuu jätteiden ja materiaalien keräämisestä ja käsittelystä aina valmiiden kierrätystuotteiden valmistukseen. Palvelemme niin yksityistä kuin julkista sektoria. Palveluihimme kuuluvat jätehuolto-, kierrätys-, viemäri-, vaihtolava- ja wc-vuokrauspalvelut. Vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä. Ekokuljetus konsernin liikevaihto tilikaudella 2023 on noin 30 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 110.

Etsimme nyt nopeasti kasvavaan konserniimme asiantuntijaa kehittämään edelleen konsernimme vastuullisuusstrategiaa – ja raportointia.

Haettavan henkilön toimenkuvaan kuuluvat vastuullisuusmittareiden – ja raportoinnin kehittäminen sekä seuranta konsernin kaikissa yksiköissä. Tehtävä on konsernissamme uusi. Mahdolliset muut toimenkuvaan sisältyvät tehtävät voidaan räätälöidä vapaasti valittavan hakijan vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden mukaisesti. Osaaminen tai kokemus ympäristö- ja kierrätysalasta tai talousasioista luetaan eduksi.

Tarjoamme sinulle:

• Mielenkiintoisen ja monipuolisen työnkuvan
• Aidon mahdollisuuden kehittää- ja kehittyä jatkuvasti kasvavalla alalla
• Monipuoliset ja kilpailukykyiset työsuhde-edut
• Tekemisen meiningin innovatiivisessa kasvuyrityksessä
• Vakituisen työsuhteen

Toimipaikkana Vaasan ja Kokkolan välinen alue.

Odotamme henkilöltä molempien kotimaisten kielten (suomi/ruotsi) osaamista, hyviä IT-taitoja sekä halua menestyä omassa työssä. Henkilön tulee kyetä toimimaan itsenäisesti sekä osana tiimiä. Arvostamme vastuunottokykyä ja myönteistä asennetta.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen 23.4.2023 mennessä osoitteeseen ville.kuoppala(at)ekokuljetus.fi, otsikolla "ASIANTUNTIJA". Kerro hakemuksessasi millaisen henkilön saisimme sinusta vahvaan tiimiimme sekä millainen koulutus ja työhistoria sinulla on.

Lisätietoja antavat Petri Aaltonen 040-7509797 ja Ville Kuoppala 046-8111844.

Ota yhteyttä pikaisesti, paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!




Tilaa palvelu

Valitse tarvitsemasi palvelu ja syötä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!


Vaihtolava


Vaihtolavan voit tilata numerosta 0400 388 0170400 388 017.
Mikäli haluat lisätietoa vaihtolavapalveluistamme, lähetä lomakkeella viesti, niin otamme sinuun yhteyttä!

WC:n vuokraus


Vuokra-wc:n voit tilata puhelimitse numerosta 0400 388 0170400 388 017.
Mikäli haluat lisätietoa wc-palveluistamme, lähetä lomakkeella viesti, niin otamme sinuun yhteyttä!

Lokapalvelu

Valitse palvelut (yksi tai useampi)*

  • Sakokaivon tyhjennys
  • Umpisäiliön tyhjennys
  • Pienpuhdistamon tyhjennys
  • Harmaavesisäiliön tyhjennys
  • Kaivon pesu
  • Viemärin avaus
  • Viemärin huuhtelu
  • Viemärin kuvaus

Arvio kaivon tilavuudesta

m3

Haluan jatkossa kaivon tyhjennyksen

  • 1 kerran vuodessa
  • 2 kertaa vuodessa
Lisätietoa (esim. kaivon sijainti, ajo-ohjeet jne.)

Jätehuoltosopimus

Palvelun aloituspvm*
Talouden henkilömäärä*

Onko kiinteistöllä astiat valmiina

Kyllä Ei
Lisätietoja*


Yhteystiedot

Nimi (henkilö/yritys)*
Y-tunnus

Puhelinnumero*
Sähköpostiosoite*

Katuosoite*
Postinumero*
Postitoimipaikka*

Laskutusosoite on eri kuin kohteen osoite

Laskutustiedot

Nimi*
Katuosoite*

Postinumero*
Postitoimipaikka*

Verkkolaskuosoite (yritys)
Välittäjätunnus (yritys)



Muut tiedot

Lisätietoa

Syötä suluissa oleva tarkistenumero (287952)*

Kyllä, lomakkeen lähettäessäni hyväksyn sen, että henkilötietojani käsitellään Ekokuljetus Oy:n tietosuojaselosteen mukaisesti. (Huom! Lomaketta ei voi lähettää antamatta hyväksyntää tietojen käsittelyyn.)

Kyllä, minulle saa lähettää Ekokuljetuksen suoramarkkinointia.
Ei, minulle ei saa lähettää Ekokuljetuksen suoramarkkinointia.

Soita

0400 388 017

Lähetä sähköpostia

info(at)ekokuljetus.fi